”Mietin näkemääni miestä. Miehen kädet kuluneiden farkkujen taskuissa, kainalossa nahkatakki. Lihaksikkaat, jäntevät käsivarret, verisuonet kuin jokikartta. Alavatsassani oli kiertynyt kerälle paratiisin käärme.”

Mustajärven rantaan nousee ruumis. Sen mukana pintaan alkaa vähitellen nousta myös kipeitä muistoja ja pohjaan painettuja salaisuuksia, kun ihmiset purkavat kukin vuorollaan suhdettaan Emiliin. Nuoruudenrakkaus, lapsuudenystävä, maailmalla keikkalavoja kiertänyt rockstara. Emil oli kuin aurinko, jonka ympärille kaikki muut taipuivat kiertämään kehäänsä. Jokainen kipuilee oman itsensä ja ihmissuhteidensa kanssa, jokaisella on kannettavanaan traumoja, epävarmuutta, sairautta, pelkoa. Jokainen myös rakastaa ja tuntee, on syvästi ihminen.

Minttu Hapulin vahvatunnelmainen esikoisromaani on viihdyttävä ja rosoinen niin kuin elämä itse. Kevyesti väreilevän pinnan alla virtaukset ovat välillä syviä ja tuntemattomia.